Joskus elämä voi tehdä tepposia pienelle ihmiselle. Ennen niin seesteinen elämä voi kerralla muuttua nopeatempoiseksi ja toisinaan jopa kaaosmaiseksi. Uusia tilanteita, uusia tehtäviä. Sopeudu, muunnu, pysy silti tilanteen herrana. Koeta selviytyä.

Vähän reilu kuukausi sitten sain tietää, että minulta on mennossa asunto alta. Olen asunut samassa asunnossa noin 7.5 vuotta. Aluksi se oli vain opiskelija kämppä. Kutsuinkin sitä aina kämpäksi. "Olen menossa kämpille." "Lähetään kämpille." Ajan myötä tuo sana on muuttunut kodiksi. Muutin tähän asuntoon suoraan lapsuuden kodistani ollessani 19 vuotias. Lapsuuden koti on aina se "oikea koti", siksi varmaan menikin useampi vuosi, ennenkuin tuntui luonnolliselta kutsua 32,5 neliön kaupunki yksiötäni kodiksi. Mutta sitä se on nykyään. Minun kotini. Paljon niin hyviä kuin huonoja muistoja. Jos vain nämä seinät osaisivat puhua.... tai no, toisaalta ihan hyvä etteivät ne osaa puhua! PALJON elämäntarinoita, joita ei ole tarkoitettu kaikille korville kuultaviksi. =) Tämä huoneisto ei ole pelkkä asuintila. Se on oma yksilönsä. Sille on kehittynyt oma sielunsa. Ovet ovat aina olleet avoinna kaikille rakastamilleni ihmisille. Jos joku on tarvinnut majoitusta, olen parhaani mukaan pyrkinyt sen luotani järjestämään, jos joku on tarvinnut yösijan , koska oma koti ei ole sillä hetkellä ollut turvallinen/mieleinen, on kotini tarjonnut lämmön. Jos itse olen halunnut hautautua piloon maailman katseilta, olen saanut rauhassa käpertyä turvalliseen nurkkaan. Tämä sielu tietää mikä saa minut onnelliseksi ja mikä surulliseksi. Milloin olen viimeksi nauranut ja milloin itkenyt. Niin paljon tunteita sisältyy tähän sieluun. Mutta nyt kuitenkin joudun jättämään tämän tutun ystäväni. Minun rakkaan kumppanini.

Viimeisen kuukauden aikana olen kahlannut asuntonäytöissä, yrittänyt selviytyä pankkineuvotteluista, tehnyt laskelmia, saanut lisävastuuta töissä, muuttanut työsopimusta, käynyt työpaikkani koulutuksissa ja tietysti normaalisti töissä, auttanut ystäväni hääsuunnitteluissa, ollut lomareissulla Las Palmasissa ja käynyt lääkärin tutkimuksissa ja jatkotutkimuksissa erään terveydellisen poikkeaman takia. HUOOOH! Ja silti olen kerinnyt nukkumaan (siis jos olen nukahtanut yöllä) noin 8 tuntia yössä ja syömään jäätelöä! Mutta jokaisen myrskyn jälkeen tulee hiljainen, rauhallinen jakso. Olen löytänyt asunnon, joka on todella kaunis ja ihan minun näköiseni. Olen tehnyt siitä tarjouksen, joka hyväksyttiin. Löysin myös pankin (tai ennemminkin mahtavan pankkivirkailijan!), joka ei yrittänyt kusettaa minua heti ensimmäisenä, vaan oli heti alusta asti ymmärtäväinen ja auttavainen. Virallisen kaupantekopäivä on määrätty, jolloin myös kaikki pienet yksityiskohdat selkeytyvät.

Vaikka joudunkin hylkäämään pitkäaikaisen asumukseni, niin odotan innolla tulevaa. Uusi koti ja uudet kujeet. =) Varmasti menee oma aikansa, kunnes uusi koti alkaa tuntumaan kodilta. "Menen kämpille" - lausahdus taatusti tulee aluksi takaisin, mutta kunhan totun uuteen ympäristöön, niin "koti"-sana palaa sanavarastoon.

Kodin lämmöstä, kämpän lämpöön. Ja lopulta kotiin.