Meillä oli tässä töissä taannoin palaveri, jonne jokaisen piti tehdä pienimuotoinen kotitehtävä. "Anna niin positiivista palautetta, sekä kerro jokin kehitettävä ominaisuus jokaisesta työkaveristasi". Tällä tehtävällä oli tarkoitus tarkastella jokaista työntekijää kollegan silmin. Saanen sanoa, että tällainen tehtävä on erittäin vaarallinen kun kysymyksessä on 17 naista ja saanen vielä tarkentaa, näistä 17:stä yli puolet on aika isolla persoonalla varustettuja. Rakentavaa palautetta on aina mielenkiintoista saada, mutta silti sitä aina miettii miksi juuri tämä henkilö on minusta tätä mieltä. Varsinkin negatiivinen kritiikki saattaa saada tunteet kuohumaan. Siksi tämä kysely tehtiinkin anonyymisti. Jokainen täytti paperit ja antoi ne esimiehellemme, joka kävi vastaukset läpi ja teki koosteen tuloksista, jotka me sitten näimme palaverissa.

Itse olen toisinaan suhteellisen kriittinen itseäni kohtaan ja varsinkin työtäni kohtaan olen viittä vaille perfektionisti. Pyrin tekemään mahdollisimman täydellistä jälkeä. Olen joka päivä kymmenien ihmisten kanssa tekemisissä ja pyrin tarjoamaan jokaiselle asiakkaalle mahdollisimman laadukasta palvelua. Tämä siksi, etten halua veistä kaulalleni vihaiselta asiakkaalta, joka jälkeen päin tulee valittamaan, että tekemäni väri on väärän sävyinen tai leikkaus on päin persettä... Oletettavasti työkaverinikin tykkäävät minun työni jäljestä ja tavastani työskennellä, koska ainoa siihen liittyvä kehittämiskehoitus koski minun pikkutarkkuuttani. Sipistelyä voisi kuulemma jättää hieman vähemmälle. =) Se kyllä vie hieman lisää aikaa, mutta jos asiakas ei tule sen viimeisen sipistelyn takia valittamaan paskasta työstä, niin taidan vielä jatkaa sipistelyä.... =) 

Eniten kehittämis kehoituksia minulle tuli koskien minun luonnettani. Tämä sinällään oli aika mielenkiintoista, koska kysely koski työskentelyä eikä niinkään luonteenpiirteitä. Mutta toisaalta, pitäisi olla myös tyytyväinen, että työkaverini ovat tyytyväisiä työhöni ja ainoat kommentoitavat kritiikit koskevat minun persoonallisuuttani. =) Joten en suinkaan ole täydellinen (vaikka siihen pyrinkin valitettavan usein). Yhden kommentin mukaan olen lapsellinen. Jonkun ihmeellisen aivohäiriön takia minulla joskus lähtee hieman lapasesta jutut. Pilke silmäkulmassa saatan toisinaan puhua mitä sattuu ja mieleeni juolahtaa mitä omituisempia tarinoita, joten kyllä, olen lapsellinen. Mutta hei, kuka ihan oikeasti on koko ajan jalat maassa oleva aikuinen? Hurttia huumoria sitä olla pitää! =) 

Yksi ehkä isoimmista luonteeni särmistä on, että jos olen oikein vittuuntunut, niin en puhu. Vihaisena ollessani voin päästää suustani mitä suurimpia sammakoita, joten olen vuosien varrella oppinut olemaan hiljaa silloin kun pitää. Tämä tietysti poikkeaa minun "normaalista" luonteestani, joka on enemmän ja vähemmän puhelias... Mutta hiljaisuus ei näemmä ole aina kultaa. Tällä hiljaisuudella (jota en ole asiakkaiden kanssa, koska heidän kanssaan saan muuta ajateltavaa ja unohdan olevani huonolla tuulella) aiheutan takahuoneessa toisille pahaa mieltä ja vien heidän hyvää fiilistään. Olen syvästi pahoilla tästä, mutta olen silti edelleen sitä mieltä, että mieluummin hiljaisuus kuin salaisen sanallisen arkun avautuminen. Näin ihmissuhteet pysyy paremmin kasassa. 

Vaikka olenkin jo oppinut hillitsemään verbaalista antiani, niin silti se toisinaan on hieman liiankin pulppuava. Valitettavasti olen saanut sanallisen piikittelyn jalon taidon. Tai kyllä sitä ihan rehelliseksi vittuiluksikin voi kutsua. Omalta osaltani tämä yleensä on huumorimielessä sanottua, mutta kaikki ei tietenkään sitä voi aina ymmärtää. Varsinkin jos on hieman rauhallisempi persoona, joka ei ole tottunut tällaiseen, voi minun latelemani elämän totuudet ja "kenttä vittuilut" tuntua ahdistavilta ja jopa loukkaavilta. Ja tietysti napakampi äänensävykään ei ole avuksi... Olikin mielenkiintoista huomata, että rauhallisimpia luonteita haluttiin tulevan enemmän esiin ja olevan napakampia ja isommalla persoonalla varustettuja toivottiin olemaan hieman tasaisempia, hillitympiä.

Mutta kukaan meistä ei ole täydellinen, jokaisessa meissä on omat kulumavikansa. Mielestäni on kuitenkin vain hyvä, että meitä on niin monenlaisia persoonallisuuksia. On niitä neutraaleja, joista ei keksi mitään hyvää, kuin kehittämiskohteitakaan. On myös niitä, joista tulee heti mieleen positiiviset piirteet ja myös niitä, joista ensimmäisenä tietää niiden kehittämmiskohteet. Täytyy kuitenkin myöntää, että on aina rankkaa olla arvosteltavana, olipa se kuinka rakentavaa tahansa ja  on rankkaa saada kritiikkiä omasta persoonallisuudestaan. Mutta tämäkin kokemus täytyy ottaa positiivisena kehittymishetkenä. On hyvä hetki pysähtyä paikalleen ja tarkastella itseään jokaiselta kantilta. On joitakin asioita, joista en aijo kokonaan luopua, kuten työni pikkutarkkuus, mutta voin pyrkiä olemaan tasapainoisempi vittuuntuneena, sekä hillitä piikittelyä. En missään nimessä halua, että levitän huonoaoloa ympäristööni!

Hymyilemisiin!